
Juuri Sinut halusinkin tavoittaa ja kertoa, että Ajankanssa onnistut!
Luota prosessiin!
Yhteen nivoutuvaa elämäntapamuotoilua, yhdistetään irralliset palaset toimivaksi kokonaisuudeksi. Pääset irti ulkopuolisesta arvioinnista, mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi sulle. Siksi yhteenkirjoitettuna Vuodenverran Ajankanssa!

Se hetki on juuri nyt
kun huomaat tarvitsevasi rauhalliseen tahtiin etenevää, tutkittuun tietoon perustuvaa ohjausta ja tukea elämäntapamuutoksen toteuttamiseen.
Pääpaino on läsnäolossa, kuuntelevissa keskusteluissa ja niiden kautta löytyvissä vastauksissa - kun hälinä kaikkoaa, kuulet sisimpäsi.
Rauhallisten harjoitteiden ja tolkun arjen kautta kertyy voimavaroja. Kun voimavaroja kertyy, huomaat haluavasi tehdä asioita yhä enemmän oman hyvinvointisi eteen ja pakkopulla muotoutuukin pikkuhiljaa sisäsyntyiseksi haluksi tehdä asioita, joista olet vain haaveillut, voimavarojesi ollessa vähissä.
Saat Sinun elämääsi sulautuvan muutosprosessin, jonka etenemisessä olen tukenasi ja lopulta olen tarpeeton! Tässä ei punnita, mitata tai tavoitella kuuta taivaalta. Tämä ei ole pikadieetti, kuntosaliohjelma tai terapia. Tämä on Sinun Elämäsi.
Hyvinvointia - Ajankanssa

Peruskurssilla opit miten luonto vaikuttaa meihin fyysisesti ja psyykkisesti ja kuinka voit omassa arjessasi hyödyntää näitä harjoitteita. Vankkaan tutkimustietoon perustuva menetelmä on Sirpa Arvosen kehittämä ja ollut edelläkävijä tällä saralla. Tervetuloa kurssille kauniiseen lähiluontoon Kangasalle! Kysy seuraavan kurssin alkaminen ja ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella. Hinta 99 €/hlö.
Lisätietoja menetelmästä tästä
Ota yhteyttä!
Minut tavoitat numerosta 050 536 8439 tai alla olevalla lomakkeella.
ASIAKASKOKEMUKSIA
Tarvitsin apua sekä henkiseen että fyysiseen elämäntapamuutokseen. Olin avoimin mielin valmennuksen suhteen, en ollut varma millaista se on ja onko siitä apua, mutta päätin lähteä kokeilemaan.
Valmennuksen monipuolisuus ja se, että edettiin pikku hiljaa. Se, että korostit koko ajan sitä, että rauhassa pienin muutoksin. Tykkäsin paljon niistä käsin kirjoitetuista, värikkäistä papereista.
Alkuvaihe oli välillä henkisesti raskas, johtui siitä, että käsittelin mielessäni asioita, joita en ollut käsitellyt mutta jotka pyörivät alitajunnassani tai mielessäni.
Toi henkistä vahvuutta ja rauhaa, kun tiesi, että tarvittaessa voi ottaa yhteyttä. En jäänyt tyhjän päälle, ei tullut tunnetta, että tarvitsisi yksin pärjätä.
Metsämieli kävely, se avasi silmäni tuon asian suhteen ja ympäristö oli mahtava.
Yksilöllistä, monipuolista valmennusta. Teorioilla perusteltuja toimintatapoja. Antaa omalle ajattelulle sysäyksiä ja auttaa kehittymään, huomaan ison muutoksen itsessäni. Toimivia käytännön harjoitteita. Paljon asioita, joita hyödynnän nyt arjessani.
Susanna, 54
Kuljin Susannan rinnalla Vuodenverran Ajankanssa.
"Kiitos! Ahdistus meinasi taas muistuttaa itsestään. Kuinka mielettömän hyvä olo tuli Helin Ajankanssa palveluiden tarjoamasta rentoutuksesta. Olen montaa kokeillut eikä mikään ole tehnyt näin hyvää oloa. Suosittelen ehdottomasti. Käykää kokeilemassa!"
Nainen 44 v.
"Tämä todella rauhoittaa stressaantuneen mielen ja kehon! Ahdistus hellittää ohjelman aikana ja mieli rauhoittuu. Tulen uudelleenkin!"
Nainen 23 v.
"Olen käynyt Pysähtymisen -ohjalmassa nyt neljä kertaa. Olen tuntenut itseni hyvin ahdistuneeksi ja stressaantuneeksi tullessani paikalle, mutta joka kerran olen lähtenyt rentoutuneen ja levollisin mielin. Suosittelen, tämä on erilainen tapa purkaa stressiä kehosta."
Nainen 22 v.
"Aluksi jännitti, en ole ikinä ollut ohjatussa jumpassa. Osaanko tehdä oikein? Jännitys kuitenkin Helin rauhallisessa ohjauksessa helpotti nopeasti ja rauhoituin ohjauksen virtaan. Olo lopuksi oli erittäin rentoutunut ja hyvä. Ei se ollutkaan mitään jumppaa!"
Mies 48 v.
"Kiitos Heli tämän aamun erilaisesta aamulenkistä Tutut polut on tullut käveltyä läpi usein, mutta Metsämieli-harjoitus sai silmät aukeamaan ihan uusille asioille tutussa metsässä.
Harvemmin tulee pysähdyttyä kiville tai kannon nokkaan vain istumaan ja hengittelemään. Nyt ohjattuna, Helin rauhallista ääntä kuunnellessa, mieli rentoutui ja sielu lepäsi metsän rauhassa.
Kahdesta ensimmäisestä pysähdyspaikasta löysin pienet, ihanat höyhenet. Ihan niin kuin ne paikat olisi olleet minulle merkitty. Kiitollisuuspuuni tarjosi minulle isoja ja makeita metsämansikoita bonuksena. Yksi kiitollisuudenaihe lisää.
Harjoitus päättyi ison kiven juureen ja oli aivan ihanan levollinen ja virkistynyt olo.
Tämä nykytekniikan mahdollistaa kyllä hienoja asioita. Meillä oli Helin kanssa välimatkaa useita satoja kilometrejä, mutta niin vain käytiin Metsämieli-harjoituksen avulla aamuisessa metsässä kävelemässä yhdessä.
Kiitos vielä kerran. Oli hieno kokemus.
Minna Ravi
"Tuntuu, että se sun rentoutusharjoitus on kantanut ihan tähän asti!" (kolme päivää harjoitteen jälkeen tullut palaute)
Nainen 24 v.